Vieraileva kynä: Biokaasulla kohti puhtaampaa tulevaisuutta

Usein kuulee sanottavan, että energiatoimiala eri tuotanto- ja siirtomuotoineen olisi suojassa muutokselta. Ajatus on vahvasti virheellinen. Ympäröivässä maailmassa asiat kuten ympäristönormit, digitalisaatio ja kuluttajan tahto käyttää joustavia ja ympäristöystävällisiä tuotteita ja energiamuotoja ovat vahvasti vallalla. Tämä tarkoittaa energiayhtiölle jatkuvaa muutosta ja uuden keksimistä, kovan kilpailun alla. Tämä on kuitenkin hyvä asia ja ketjussa voittavat kaikki – etenkin asiakkaat jotka haluavat yhdessä energiantoimittajan kanssa rakentaa puhtaampaa huomista.

Elenia Lämpö Oy toimittaa asiakkailleen Gasum Oy:n toimittaman maakaasun lisäksi myös Gasum Oy:n tuottamaa täysin uusiutuvaa ja päästötöntä biokaasua. Harvat olisivat uskoneet, että Gasum on tänä päivänä Suomen suurin kiertotaloustoimija, biojätteen käsittelijä ja Pohjoismaiden suurin biokaasun ja ravinteiden tuottaja. Tämä on kuitenkin täyttä totta ja useat asiakkaat Elenian ja heidän asiakkaidensa lisäksi ovat mukana tässä ekosysteemissä.

Loistavana esimerkkitapauksena ekosysteemissä olemiselle voidaan käyttää Hämeenlinnan meijeriä joka käyttää energianaan omista biojätteistä tuotettua kotimaista uusiutuvaa biokaasua. Lisäksi tällä samalla biokaasulla voidaan saada suuret päästövähenemät ja säästöt asiakasyrityksen logistisessa ketjussa, liittyy se sitten raaka-aineen hankintaan tai lopputuotteen jakeluun. Yksinkertaisuudessaan malli mahdollistaa täydellisen kierron jossa omat jätteet muuttuvat energiaksi sekä tuotantoon että maantielle. Kaiken edellä mainitun lisäksi biojätteestä jäljelle jäävä ravinne on mahdollista palauttaa pelloille edesauttamaan seuraavien satojen kasvua. Täydellistä!

Tänä keväänä suurta huomiota ovat saaneet myös hallituksen kaavailut kaasuautojen määrän suhteen.  Suomen hallitus on kaavaillut, että vuoteen 2030 mennessä Suomessa olisi 50 000 kaasuautoa. Tämä on kova tavoite mutta samalla erittäin hyvä uutinen. Tärkeää tämä on etenkin tuleville sukupolville, jotka haluavat myös elää puhtaassa ympäristössä. Tällä hetkellä biokaasua ja maakaasua saa tankatuksi jo erittäin kattavasti, ja Gasum rakentaa liikenneasemia jatkuvasti lisää taaten polttoaineen saatavuuden kasvavassa kysynnässä. Kyseessä on käytettävyyden ja ympäristöystävällisyyden suhteen paras liikennepolttoaine, jolla päästään eroon esimerkiksi pienhiukkaspäästöistä sekä henkilö-, että raskaan liikenteen osalta. Varsinkin kaupunkialueella asuvat huomaavat hyödyn päivittäisessä elämässään – on mukavampaa hengittää puhdasta ilmaa pienhiukkasten sijaan. Kaiken tämän lisäksi polttoaine on edullinen!

Suomessa useat firmat ovat ilmaisseet tahtonsa puhtaamman ympäristön ja huolettoman käytettävyyden puolesta. Näin ollen he käyttävät maa- tai biokaasua prosesseissaan tai logistisessa ketjussaan. Firmat jotka käyttävät tällä hetkellä maakaasua, voivat kustannustehokkaan kaasun siirto- ja jakeluverkoston mahdollistamana vaihtaa helposti biokaasuun ja kantaa kortensa kekoon päästötalkoissa vielä maakaasuakin ympäristöystävällisemmän polttoaineen valinnalla.

Kaasuekosysteemiin siirtymisessä ei ole ainuttakaan huonoa puolta, ja nykyisille maakaasuasiakkaille biokaasuun siirtyminen on sitäkin helpompaa. Yhteydenotto Elenia Lämmön tai Gasumin myyntiin riittää. Mikäli keksit jonkin huonon puolen maakaasuun tai biokaasuun siirtymisessä, kerrothan siitäkin meille, jotta voimme edelleen parantaa!

Hyvää ja puhdasta kesää!

Mikko Simola – Manager, Sales @ Gasum Oy
(kuva Gasumin kuvapankki)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: