Miten kaukolämmöllä menee?

”Eipä taida teilläkään juuri tulla enää uusia kaukolämpöliittymiä rakennettavaksi?”. Tämän toteamuksen kuulin lounaspöydässä nähdessäni tuttua yhteistyökumppania.

Erilaiset kiinteistöjen lämmitykseen sekä energiansäästöön liittyvät ratkaisut ja palvelut ovat nyt kovasti POP. Energiakeskusteluun liittyy kuitenkin mielikuvia, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Kun seuraa mediaa ja torikeskusteluja, voi helposti tulla siihen johtopäätökseen, että kaukolämpö olisi menettämässä markkinoita. On totta, että vaihtoehtoiset lämmitysratkaisut ovat tämän vuosikymmenen aikana haastaneet kaukolämpöä – mikä tekee mielestäni kaukolämpöalalle oikein hyvää. Uutiset ja keskustelut usein maalaavat asioista hieman vääristynyttä kuvaa, eikä se ylitä uutiskynnystä, että suurin osa kiinteistöistä valitsee lämmitysratkaisuksi kaukolämmön.

Kaukolämmön asiakasmäärä kasvaa selvästi

Energiateollisuuden tilastojen mukaan kaukolämpöön liittyi 1850 uudisrakennusta vuonna 2016, missä oli kasvua lähes 11 prosenttia edellisvuodesta. Muista lämmitystavoista kaukolämpöön siirtyjiä oli viime vuonna 650 kpl. Siirtymisiä kaukolämmöstä maalämpöön oli niitäkin, mutta vain 130 kpl.  Kaukolämmön osuus lämmitysmarkkinoista on vuonna 2017 suurempi kuin koskaan, ja uudisrakennuksista valtaosa liittyy kaukolämmön piiriin. Kaukolämmön osuus asuin- ja palvelurakennusten lämmitysmarkkinoista on 46 prosenttia (lämpöpumput 13 %). Ainakin valtakunnallisesti kaukolämmöllä siis itse asiassa pyyhkii paremmin kuin koskaan.

Elenia Lämmön omat kaukolämpötilastot ovat linjassa valtakunnallisten tilastojen kanssa. Myös meidän asiakaskunnassamme on tiedostettu lämpöpumppuratkaisut kaukolämmön rinnalla tai vaihtoehtona, ja joitain asiakkaita on myös siirtynyt maalämpöön. Uusien asiakkaiden määrä on kuitenkin moninkertainen verrattuna lähteneisiin asiakkaisiin.  Meidän uudet asiakkaamme olivat myös liittymäkooltaan viime vuonna poikkeuksellisen suuria. Elenia Lämmön kaukolämmön asiakasmäärä on vahvassa kasvussa. Valtaosa uusista kaukolämpöliittymistämme keskittyi Hämeenlinnaan sekä Jyväskylän seudulle, mutta ilahduttavasti myös mm. Turenkiin, Tervakoskelle ja Toijalaan saatiin uusia kaukolämpöliittymiä. Rakentaminen näyttää olevan vilkastumassa, joten myös tulevat vuodet näyttävät lupaavilta. Erityinen huomio on, että rakentaminen painottuu nyt kerrostaloihin tiivistäen kaupunkirakennetta.  Kaukolämmön kannalta tämä tarkoittaa, että rakentaminen kohdistuu alueille, joissa kaukolämpöverkko on jo valmiiksi olemassa.

Kehitämme tulevaisuuden tarjontaa

Mitkä sitten ovat tulevien vuosien lämmitysalan trendit ja mitä paljon puhutut energiansäästötoimenpiteet tulevat tarkoittamaan kaukolämmölle?

Kaikkein tärkein asia talon lämmityksessä myös tulevaisuudessa on varmistaa, että lämpöä riittää kaikissa olosuhteissa. Siinä suhteessa kaukolämpö on todistanut erinomaisen luotettavuutensa.

Hybridilämmitysratkaisut eli erilaiset rinnakkaiset lämmönlähteet kaukolämmön parina ovat kuitenkin yleistymässä. Erityisesti kerrostalokohteissa kaukolämmön ja lämpöpumpun hybridilämmitysratkaisut näkyvät jo meidänkin alueella.  Tyypillisesti kyse on poistoilman lämmön talteenotosta, mutta myös yksittäisiä maalämpötoteutuksia on asennettu kaukolämmön rinnalle.

Toimivan hybridilämmityksen toteuttaminen vaatii erityistä ammattitaitoa, eri osapuolien avointa yhteistyötä sekä lämmityskokonaisuuden hallintaa.  Sekä aurinkolämmön että lämpöpumppujen oikea mitoitus on toteutuksissa kriittisen tärkeää. Esimerkiksi lämpöpumpulla saavutetaan tyypillisesti alle 30 % tehomitoituksella parhaat hyödyt, kun sitä käytetään kaukolämmön rinnalla.

Me Elenia Lämmöllä koemme nämä ratkaisut osana tulevaisuuden asiakastarjontaa. Näemme myös kiinnostavana mahdollisuutena tarjota asiakkaillemme kaukolämmön rinnalla hybridilämmitysratkaisuja sekä niihin liittyvää kokonaishallintaa. Ensimmäiset pilottitoteutukset ovat tulossa tämän vuoden aikana – kannattaa pysyä kuulolla!

Kuten kartta osoittaa, kaukolämmön rooli on Hämeenlinnan kantakaupungissa erittäin vahva. Tästä on hyvä jatkaa.

Toni Nikkanen

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: