Kaukolämpöpalvelut jatkuvat, vaikka automme perävalot lakkaavat näkymästä!

Onko olemassa oikeaa tai väärää lämmitys- tai jäähdytysratkaisua? Mikä on hyvän ja huonon ratkaisun välinen ero? Nämä ovat hyviä kysymyksiä, mutta hyvän vastauksen saaminen saattaa joskus olla kiven takana tai peräti sen alla.

kattelykuva_300Viime aikoina ovat kiivastakin keskustelua herättäneet kiinteistöjen erilaiset ja vaihtoehtoiset lämmitysratkaisut. Energiamarkkinoille on tullut monenlaista sekä monentasoista ratkaisua ja toimijaa. Keskusteluja ja päätöksiä lämmitystapoja valittaessa on vahvasti ohjannut eri lämmitysmuotojen käyttökustannukset, eikä niinkään elinkaarikustannukset. Muistelen, että 15-20 vuotta sitten elinkaariajattelumalli oli trendinä kiinteistöjen rakentamisen ja käytön suunnittelussa sekä muillakin osa-alueilla. Mihin tämä ajattelumalli on jäänyt?

Nyt trendinä ovat erilaiset lämpöpumppuratkaisut, joissa mielestäni ei aina ole riittävällä tasolla mukana elinkaariajattelu, vaan päätöksentekoa ohjaavat myös tunnepohjaiset argumentit. Tällöin saattaa unohtua olennaisin eli se, onko investointi kannattava vai ei. Olen huomioinut, että näitä eri energiamuotoja ja ratkaisuja tarjoavia tahoja on tullut markkinoille viimeaikoina lukuisia. Ja monet heistä markkinoivat omaa tuotettaan tai ratkaisuaan parhaaksi sekä oikeaksi lämmitys- ja/tai jäähdytysratkaisuksi. Vinkkinä haluaisin antaa kaikille myyntipuheista mahdollisesti epätietoisuutta kokeville tahoille, että kannattaa kysäistä pitkään energia- tai talotekniikka-alalla toimineen tahon näkemystä asiassa. Myös meiltä energiayhtiöiltä saa maksutonta asiantuntijapalvelua eri energiamuotoihin liittyvissä kysymyksissä http://www.elenia.fi/lampo_ja_kaasu/lampoluotsi

Kentältä eri lämmitysratkaisuja tarjoavilta tahoilta olen kuullut kaukolämpöyhtiöiden erinäisistä ohjeista ja vaatimuksista palautetta, joka ei aina ole ollut positiivista. Esimerkkinä palautteista haluan nostaa esille yhden energiayhtiöillä yleisesti käytössä olevan vaatimuksen. Sen, että kiinteistön kaukolämpölaitteita asentavalla yrityksellä tulee olla suoritettuna tarvittava koulutus ja pätevyys, ennen kuin sen työntekijä saa suorittaa kyseisiä asennustöitä (katso lisätietoja pätevyydestä mm. täällä http://www.amiedu.fi/eTaika_Tiedostot/2/TapahtumanTiedostot/14695/ESITE_KKL-tyonjohtaja_17.2.2017.pdf).

Tätä vaatimusta on kyseenalaistettu, että miksi tätä vaaditaan, ketä se hyödyttää ja miksei tässä kohteessa voitaisi poiketa. Lyhyesti haluan todeta, että tällä haluamme säilyttää kaukolämmön varmana ja luotettavana lämmitysmuotona, mikä toimii senkin jälkeen, kun asentajan auton perävalot lakkaavat näkymästä. Tästä vaatimuksesta emme tingi tai poikkea, koska haluamme säilyttää imagomme sekä sen, että kaikki asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme ovat samanarvoisessa asemassa. Pätevyyden suorittaneet henkilöt tietävät, mitä tekevät ja mitkä asiat vaikuttavat kiinteistöjen lämmitysjärjestelmän toimintoihin. Se on meidän kaikkien etu.

Näillä terveisillä ja hyvillä mielin kohti kevättä!

Timo Piippanen

timo_piippanen_100

Julkaisemme blogissamme kirjoituksia myös Vierailevilta kyniltä. Tällä kertaa kirjoittajana Timo, joka työskentelee meillä Elenia Lämmössä aluepäällikkönä Jyväskylän seudulla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: