Turvallisesti kesätöissä

 

käytettävä suojakypärää_600

Samaan aikaan kun luonto keväällä herää ja alkaa vihertää, saamme pitkän talven jälkeen joukkoomme myös innokkaita kesätyöntekijöitä suorittamaan mitä moninaisempia työtehtäviä. Kesätyöntekijöiden saapuessa työnantajan vastuu työturvallisuudesta korostuu entisestään.

Miten perehdyttää innokas nuori siten, ettei vahinkoja ja vaaratilanteita pääse tapahtumaan? Vaikka pääasiallinen vastuu työntekijän perehdyttämisestä on ja pysyy työnantajalla, on erityisen tärkeää, että kesätyöntekijän perehdytykseen ja työhönopastamiseen osallistuu koko työyhteisö, jossa kesätyöntekijä työskentelee.

Asenne ratkaisee aina. Sen todistaa kesätyöntekijöidemme aiemmilta vuosilta antama palaute, jossa moni kesätyöntekijä on kiitellyt sitä, että heitä on kohdeltu samoin kuin ketä tahansa muuta työntekijää ja että työyhteisö on osoittanut yhteenkuuluvuutta kesätyöntekijöitä kohtaan. Jotta ikäviltä tapaturmilta tai muilta lievemmiltä havereilta vältytään, on erityisen tärkeää, että niin työnantajan kuin kesätyöntekijän asenne toisiaan kohtaan on kunnioittava. Aina näin ei valitettavasti ole, vaan kesätyöntekijöillä saatetaan teettää ne kaikkein ikävimmät työtehtävät, joita vakituinen henkilöstö välttelee viimeiseen asti. Tällainen ”testaaminen” voi aiheuttaa kesätyöntekijän motivaation katoamisen ja pahimmillaan myös henkisen työhyvinvoinnin syöksyn jo heti ensimmäisten työpäivien aikana. Olen iloinen siitä, että meillä asenne on kunnossa.

Kokemus sokaisee. Olen itse kehottanut kesätyöntekijöitä olemaan aktiivisia ja havainnoimaan työympäristöään. Me vanhat  ”jäärät” olemme sokaistuneet omaan tekemiseemme ja työympäristöömme siinä määrin, että emme välttämättä näe, jos jostain paikasta puuttuu esimerkiksi suojakaide, kun sitä ei siinä ole koskaan ollutkaan.  Näissä tilanteissa kesätyöntekijä voi omalla aktiivisuudellaan ja kyseenalaistamalla asioita tuoda esiin riskitekijöitä, jotka ovat korjattavissa ennen kuin vahinkoja sattuu.

Maltti on valttia. On ymmärrettävää, että kesätyöpaikan saanut opiskelija haluaa näyttää osaamistaan ja innostustaan uudessa työpaikassa. Opiskeltuja taitoja pitääkin päästä soveltamaan käytäntöön, se on selvä asia. Käytännön työelämässä on kuitenkin erittäin paljon asioita, joita ei opita kirjasta vaan kokemuksen kautta ja joskus kantapää kiertäen. Turvallisuusasioissa kantapään kautta oppiminen on täysin väärä opiskelumetodi. Niinpä onkin tärkeää kuunnella sekä sisäistää työnantajan ja vanhempien työntekijöiden antamia ohjeita ja neuvoja, sillä ne ovat hioutuneet vuosien saatossa, ja niitä noudattamalla varmasti pääsee ehjin nahoin kotiin työnpäivän jälkeen.

Turvallista kesää kaikille!

Jukka  Varonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: